sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Väsynyttä sunnuntaita.

Hello!

Täällä taas pienen tauon jälkeen. Hirveästi ei ole nyt aikaa ollut kirjoittelulle. 12 työpäivän putki takana ja hieman on ollut väsynyttä meininkiä. Normaalisti työviikko on aina sen 5 päivää, mutta tuleva Lontoon matka siintää mielessä ja kaikki ylityöt tehdään, mitä tarjolla on. ;) Tänäänkin olisi siihen ollut mahdollisuus, mutta väsy ja eilinen tyttöjen ilta vei voiton. Mitäpä siis kuluineisiin viikkoihin on kuulunut?

Viimeiset pari viikkoa olen ikävä kyllä joutunut hieman luistamaan dieetin ankarasta linjasta. Ruoka-ajat olen pitänyt kyllä säännöllisinä sekä aamu-, väli- ja iltapala ovat noudattanut samaa dieetin kaavioita, kuten aikaisemminkin. Sen verran kiirettä on pitänyt treenatessa ja töissä, että olen syönyt lämpöiset ruoat lounaalla töissä sen mukaan mitä on ollut tarjolla sekä kotona ollaan ruoaksi tehty sellaista, mikä kestää muutaman päivän kerrallaan. Vähähiilihydraattista linjaa olen kuitenkin pyrkinyt noudattamaan. Pastat yms., on ollut täysjyvää ja oma annoskokoni niissä on ollut suhteellisen pieni (ehkä noin kämmenen kokoinen annos). Tässä kuva viikolla tehdystä "kanawokista". Pääruokien kanssa aina lisänä runsaasti kasviksia ja oliiviöljyä. 




Maustamatonta kanaa, erilaisia wokkivihanneksia, vähärasvaista kermaa purkki, 
sipulia, valkosipulia sekä tuoreita herkkusieniä.


Treeni on kulkenut samaan tahtiin kuin ennenkin. Nyt olen lisäksi saanut lisäiltyä normaaleja ulkolenkkejä viikottaiseen liikuntarutiiniin, koska lenkkipolut ovat jo kuivia. Niin, ja voin käyttää uusia Nike Free lenkkareita ilman, että ne uivat kurassa. ;) Tällä hetkellä tuo paino tuntuu vain junnaavan enkä oikein keksi sille syytä. Olen jo hieman pohtinut, että voisiko vika mahdollisesti olla esim. kilpirauhasessa. Luulisi, että tällaisella ruokavaliolla, ruokarytmillä sekä liikunnan määrällä saisi enemmän tuloksia aikaan. Tällä hetkellä siis hieman ketuttaa, kun tuntuu ettei mitään tapahdu. Tässä hieman kuluneiden viikojen treenikuvia ja -maisemia. Täällä Lauttasaaressa liikkuminen ei kyllä jaksa kyllästyttää maisemien ansiosta! <3


Vatsoja pallon kera. Avokki heitteli palloa ja minä viskoin takaisin istumaannousujen kera.


Vähän hauistreeniä! 
(Se on kohta mahdoton, kun tuntuu etteivät muut lihakset kasva!!)


Lenkkimaisemia osa 1.


Lenkkimaisemia osa 2. 


Lenkkimaisemia osa 3.


Lenkkimaisemia osa 4.


Matkalla salilta kotiin pitkin Larun siltaa. 

Näiden viikkojen aikana olen lisäksi kasvattanut treenivaattevarastoa. Käytiin avomiehen kanssa uudessa XXL Sport -myymälässä, joka avattiin Vantaan Tammistoon. Sieltä kävin hakemassa Niken vapaa-ajan takin (jota käytän kyllä juoksutakkina) sekä Niken juoksutrikoot. Molemmat olivat alennuksessa ja sain ne lähes puolet halvemmalla tuolta liikkeestä, kuin tilaamalla netistä. Muutenkin tuo XXL Sport tarjosi runsaasti erilaisia treenivaatteita ja ajattelin sieltä Lontoon reissun jälkeen käydä hamstraassa muutamia housuja, ellen niitä sitten reissusta bongaa edullisemmin. Lisäksi käytiin myöskin Vantaan Tammiston Adidas -outletissa muutama viikko takaperin. Sieltä mukaan tarttui Addun treenisukkia, urheiluliivit sekä uudet treenipökät. Tuo liike oli myöskin positiivinen yllätys. Sinnekkin jäi muutamat vaattet, jotka ajattelin myöhemmin lisätä varastooni. 


Takki on oikeasti paljon kirkkaaman oranssi, kuin mitä kuva antaa ymmärtää. 
(Kuva: XXL Sport.)


Näillä kelpaa juoksennella! (Kuva: XXL Sport.)


(Kuva: Sportamore.)

Muita kuluneiden viikkojen ohjelmia on ollut tiimi-ilta duuniporukan kanssa sekä tyttöjen ilta eilen. Duuniporukalla oltiin syömässä Virgin Oil -ravintolassa sekä siitä jatkettiin iltaa stand upin parissa Apollossa. Meitä viihdyttivät Andre Wickström sekä Sami Hedberg. Aikaisemmin en ollut kumpaakaan herraa livenä nähnyt, mutta kyllä se Sami Hedberg oli vaan aivan mahtava. Juuri sellainen kuin odotinkin. Ehkä vielä parempi. Pääsin jopa "juttelemaan" hänelle shown aikana. :D Mutta mitäpä muuta siinä sitten kävi kuin, että menin totaalisesti lukkoon. Hups. 


Eilen tosiaan vietettiin Elisan ja Annin kanssa tyttöjen iltaa. Istuttiin Elisalla ensin vähän syöpöttelemässä raneja ja kreikkalaista salaattia. Meidän oma pieni perinne vuodesta 2009. Ehkä epäterveellisen ateria viimeisen kolmen viikon aikana. ;) Sen lisäksi nautittiin vähän itsetehtyjä mansikkamargaritoja sekä muutama lasi viiniä. Ilta jatkui siitä sitten Aussie Clubille, joka oli täynnä junnuja! A P U A! Kuinka vanhaksi sitä itsensä voikaan tuntea. Hetken aikaa me siellä jorailtiin, mutta kotona oltiin kaikki jo ennen kolmea. Meistä on tullut niiiiin vanhoja. 





Bilelookia vakavala naamalla. 

Muuta uutta tällä viikolla on ollut totaallinen napsahtaminen vanhaan iPhone 4 puhelimeen ja uuden iPhone 5s:n hankinta. Oi, että miten puhelin voi toimia nopeasti. Vanha puhelin oli kyllä jo niin jumissa (yli 3 vuotta vanha). Sovelluksia sai klikkailla kymmeniä kertoja ennenkuin ne avautuivat ja koko ajan oli joku jumi päällä. Lopulta meni sitten hermot ja marssin hakemaan mun uuden babyn kaupasta! Ja tietysti kullanvärisenä. Awesome.


(Kuva: Google.)


Uuden puhelimen myötä voikin sitten muikistella!

Siinäpä ehkä kuluneiden viikkojen tärkeimpiä kuulumisia. Samoilla asioilla ja treenillä mennään. Kovasti eteenpäin kohti kevättä ja tulevaa Lontoon reissua. Voi kun tuo painokin liikahtelisi enemmän alaspäin. Alkaa kohta olla aika palkata se PT, jos tämä ei tästä lähde putoamaan. Koska #fit2014 on edelleen mun motto!

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

- Veera